Ihmisluonto on aika epäileväinen.
Tästä on vaikea päästä kokonaan eroon, vaikka luottaisi johdatukseen ja sanaan kuinka paljon tahansa. Aina se heikko liha sieltä välillä kurkistelee ja kysyy, että oletko nyt aivan varma.
Minulle kävi näin viime kesänä, kun sain yllätysvieraita Ruotsista.
Jumala näytti siinä kohtaa taas kyntensä johdatuksen suhteen.
Edeltävänä keväänä kuulin Pyhän Hengen sanovan minulle: mene Johanneksen kirkkoon, sieltä avautuu tärkeä yhteys.
Minä menin kirkkoon. Ihmettelin tietenkin, että mikähän yhteys sieltä nyt tulee. Tilaisuuden jälkeen ystävällinen vanhempi nainen lähestyi minua ja pyysi rukousta. Me rukoilimme ja saimme vahvistuksen siitä, että tapaamisemme oli Jumalan tahto.
Pian tämän yhteyden avautumisen jälkeen rukoilimme uudelleen, ja Jumala nosti mieleemme toisen vanhemman naisen. Tunsimme molemmat, että olisi tärkeää mennä hänen luokseen.
Ei aikaakaan, kun olimme käymässä hänen luonaan.
Yhtäkkiä Jumalan johdatuksesta minulla oli kaksi ihanaa uutta yhteyttä elämässäni. Jumala siunasi näitä yhteyksiä monin tavoin ja siunaa edelleen.
Toisen heistä kautta avautui myös yhteys Ruotsiin.
Kun kuulin, että hänen perhettään on tulossa Ruotsista Suomeen, koin sydämelläni erikoisen vahvasti kehotuksen kutsua nämä ihmiset luokseni kylään.
Hieman meinasi epäilys vallata.
Miksi ihmeessä kutsuisin jonkun vieraan ruotsalaisen perheen kotiini?
Mutta Jumalan tiet ovat tutkimattomat.
Ei aikaakaan, kun perhe tuli Suomeen ja tuli luokseni. He kokivat samalla tavalla, että vierailu oli tärkeä. Eikä tarvinnut kauaa jutella, kun asia alkoi avautua: heillä oli sydämellä samanlainen työ kuin minulla.
Antautua sataprosenttisesti Jumalan alttarille ja antaa koko elämä hänen käyttöönsä.
Tästä alkoi tiivis yhteydenpito Suomen ja Ruotsin välillä. Pidimme etäkokouksia viikoittain ja rukoilimme johdatusta. Koimme, että Jumalan siunaava käsi lepäsi meidän ja työmme yllä.
Halusimme palavasti edetä työnäkymme kanssa, mutta sen aika ei ollut vielä.
Odotellessa oli paljon opittavaa. Täytyi oppia odottamaan Jumalan aikataulua ja juurtua hänen läheisyyteensä vahvemmin. Täytyi tutustua puolin ja toisin, oppia luottamaan, nähdä työyhteyden eri puolet ja opetella tulemaan toimeen.
Muutama kuukausi sitten Jumala puhui meille: menkää Gamlebyhyn.
Siellä oli yhden päivän tapahtuma kristillisen kuntoutuskodin ja seurakunnan yhteistyössä. He opettivat ja kertoivat menetelmistään ja työtavoistaan.
Minussa nousi taas valtava epäröinti. Lähteäkö toiseen maahan, vieraaseen kaupunkiin, sanan perusteella, joka ei avautunut sen enempää kuin että mene?
Kokemusta tällaisista ohjauksista oli kuitenkin kertynyt jo sen verran, että ymmärsin, kuinka tärkeitä kuuliaisuutta vaativat askeleet ovat.
Ei aikaakaan, kun lensin Tukholmaan, vuokrasin auton ja ajoin Gamlebyhyn.
Johdatus oli oikea. Se näyttäytyi perillä hyvin selkeästi.
Selvisi, että heillä on samanlainen työnäky ja että he ovat tehneet sitä työtä jo vuodesta 1988. Heillä ei ollut vain näkyä, vaan myös toimivat ja kantavat rakenteet sen työn tekemiseen.
Minä kuuntelin suu auki heidän toimintatapojaan. En voinut lakata ihmettelemästä, mistä he tietävät, miten tätä työtä kannattaa tehdä. En ollut löytänyt Suomesta samalla tavalla sielunhoidollista, kuntouttavaa kristillistä työtä tekevää tahoa.
Tämä oli valtava vahvistus.
Samalla haluan sanoa tämän selvästi: emme ole kopioimassa Ruotsista valmista mallia Suomeen sellaisenaan. Suomi on Suomi. Meillä on omat lait, rakenteet, kulttuuri, epäilykset, tarpeet ja tavat tehdä työtä. Mutta Gamlebyssä näimme, että tällainen näky voi saada vastuullisia, pitkäjänteisiä ja käytännöllisiä rakenteita ympärilleen.
Se oli minulle kirsikka kakun päällä.
Todellinen uskon loikka.
Tulimme Suomeen ja ryhdyimme päämäärätietoisesti etenemään. Askel kerrallaan.
Tässä sitä ollaan.
Seuraavaksi haluamme kertoa tästä työstä ja toimintatavastamme kaikille, jotka haluavat kuulla. Meitä voi pyytää seurakuntaan kertomaan työstä, tai meihin voi ottaa yhteyttä, jos sydämellä on kysymyksiä, rukousta tai halua kulkea mukana.
Yksi rohkaisevimmista toimintamalleista Gamlebyssä oli ihmisten kannustaminen osallistumaan pienellä, säännöllisellä tuella. He kertoivat saaneensa jo 1 500 sponsoria tukemaan työtään.
Heidän ajatuksensa jäi sydämeeni: monella on mahdollisuus laittaa yhden lounaan verran kuukaudessa työhön, jonka kokee Jumalan antamaksi.
Täytyipä todeta, että niinpä.
Minullakin on sen verran.
Jäämme siunaamaan jokaista lukijaa, tukijaa ja rinnalla kulkijaa.