Elämä on sellainen kapistus, että siinä tulee usein tunne, että haluaisi heittää niin sanotusti lusikat jakoon.
Varmaan jokainen, jos on rehellinen, on halunnut tehdä tämän ehkä useammallakin elämänalueella.
Mietitäänpä Jeesusta. Mietitään elämää, jonka hän eli maan päällä. Kuinka paljon hän sai vaikuttaa polkunsa kulkuun? Kuinka paljon hän valitti elämän epäoikeudenmukaisuudesta?
Ihmisen luonne on usein sellainen, että huomio kiinnittyy epäkohtiin. Monella on vielä taipumus jäädä jumiin juuri niihin näkökulmiin, jotka eivät tuota kovin paljon mielihyvää. Ihminen myös valittaa asioista, jotka eivät häntä miellytä.
Sekin on niin inhimillistä.
Psykologisesti tässä on mielenkiintoinen ilmiö. Kun kiinnität paljon huomiota asiaan, johon haluaisit muutosta, se alkaa ikään kuin elää omaa elämäänsä. Sen tärkeys kasvaa. Sitä on vaikeampi ohittaa. Se tulee ajatuksiin yhä useammin ja useammin.
Jos kyseessä on miellyttävä asia, tämähän tuntuu hyvältä. Ihastuminen, uusi harrastus tai jokin uusi asia elämässä voi pyöriä mielessä melkein koko ajan ja tuottaa iloa. Ilo ruokkii iloa.
Mutta otetaanpa toinen esimerkki.
Töissä tai harrastuspiireissä on valtava mielipide-ero jonkun ihmisen kanssa. Asia alkaa tuntua merkittävältä. On vaikea hyväksyä, miksi tuo ihminen ajattelee tai käyttäytyy tuolla tavalla. Ärsyttää kuunnella mielipiteitä, jotka minun mielestäni perustuvat aivan selvästi valheeseen tai pöyristyttävään epätotuuteen.
Ainakin minun mielestäni.
Silloin alkaa helposti toinen kierre. Ei niin paljon mielihyvää tuottava. Ärsytys, viha, epäusko, epäoikeudenmukaisuus, katkeruus tai jokin muu raskas tunne alkaa saada tilaa.
Kaikki tunteet ovat tervetulleita. Niitä ei tarvitse kieltää. Kaikenlaisia tunteita on hyvä oppia käsittelemään.
Mutta sitten nousee uusi kysymys.
Miten nämä tunteet vaikuttavat minuun ja muihin ympärilläni?
Minkälaista vaikutusta haluan luoda ympärilleni?
Miten Jeesus toimisi tällaisessa tilanteessa?
Jeesuksella on selkeä tapa suhtautua ihmiseen. Jokaisella on oikeus olla ihminen, ja jokainen on ehdottoman rakkauden arvoinen. Tätä oikeutta ei voida ottaa pois. Jopa ristillä, äärimmäisen tuskan keskellä ja täysin epäoikeudenmukaisesti kohdeltuna, hän otti muut huomioon.
Jeesusta tarkasteltaessa rima nousee korkealle.
Tämä ei kuitenkaan saa muuttua uudeksi suorituspaineeksi. Perfektionisteja on jo aivan tarpeeksi. Omavanhurskauden pystyttäminen ei auta ketään.
Ansaita teoilla rakkautta.
Oi voi, kuinka tuttu polku se on monelle.
Jos meidän ei kannata ruokkia vaativaa persoonallisuutta ja jatkuvaa suorittamista, mitä tästä sitten voi oppia?
Ensinnäkin sen, että koska jokainen on rakkauden arvoinen, on tärkeää opetella rakkaudellista kohtelua. Myös itseä kohtaan. Saa ottaa tilaa. Saa tehdä valintoja, jotka tukevat omaa hyvinvointia. Saa nauttia elämästä. On hyvä ottaa muut huomioon siinä määrin kuin se on tilanteen ehdoilla mahdollista.
Mutta mitä sitten, jos ihminen vahingoittaa käytöksellään itseään tai muita?
Jos hän elää negatiivisten tunteiden kehässä aina vain, puhuu niistä kaikille, jotka jaksavat kuunnella, eikä näe, miten omat uskomukset satuttavat sekä itseä että muita?
Keinot ovat usein vähissä.
Silloin tarvitaan ymmärryksen lisäämistä. Rakkaudellista tapaa sanoa asioita niin, että ne on mahdollista nähdä ja oivaltaa omalla tavallaan ja aikataulullaan. Lempeyttä. Mahdollisuutta valita uudelleen niin monta kertaa kuin on tarpeen.
Miten tämä sitten on mahdollista?
Moni ohittaa tietämättään yhden vahvimmista mieleen, mielialaan ja ajatuksiin vaikuttavista apukeinoista: rukouksen ja raamatun sanan.
Tässäpä testi.
Kuinka moni ehti ajatella, että pyh, horisee omiaan?
Jäitkö kiinni itsellesi?
Minäkin jään välillä kiinni.
Ja juuri siksi tarvitsen Jeesusta myötä- ja vastamäessä.